Blogi

Blogi → Huipputiimi ei tarvitse ulkopuolisia näkemyksiä.

Huipputiimi ei tarvitse ulkopuolisia näkemyksiä.

Oletko sinä samaa mieltä? Onko sinulla nöyryys myöntää, että organisaation ulkopuolinen logistiikan kehitysinsinööri voisi tuoda erilaista näkemystä ja kokemusta logistiikan tai tuotannon tehostamiseen?

Olemme huomanneet Ziirron ensimmäisen toimintavuoden aikana tekemissämme kehityshankkeissa, että tuotantoa tai tukkukauppaa ydinliiketoimintanaan tekevät yritykset eivät ole miettineet kaikkia logistiikan prosesseja riittävällä tarkkuudella. Prosessit ovat usein toimivia, mutta eivät välttämättä tehokkaimpia mahdollisia.


Olen itsekin urani aikana todennut monelle palvelun tarjoajalle, että meillä on kaikki kunnossa tai että meillä on omat huippuosaajat. Ja niinhän ne monessa yrityksessä ovatkin.


Mutta. Me kaikki uraudumme omille prosesseillemme ja tekemisellemme. Huippuosaajatkin ansaitsevat ja tarvitsevat mahdollisuuden saada ulkopuolisia ajatuksia oman toiminnan kehittämiseen. Toinen kehitykseen vaikuttava asia on resurssin tai ajan puute.

Logistiikan ja tuotannon sujuvoittamista käytännönläheisesti

Me Ziirrossa teemme tuotannon ja logistiikan kehittämistä hyvin käytännönläheisesti osana yrityksen omaa tiimiä. Tekemämme kehityshankkeet tuovat välittömiä lyhyen tähtäimen toimenpiteitä tekemisen sujuvoittamiseksi.

Ziirron nopeatempoisilla kehitysprojekteilla on lyhyt takaisinmaksuaika. Kun meidän kehitysinsinöörimme tekevät kehitystyötä lattiatasolla yhdessä asiakkaan henkilökunnan kanssa, ovat konkreettiset toiminnan kehittämisen toimenpiteet helppo jalkauttaa. Tämä takaa välittömät tulokset kehitysprojektista. Emme lähde epäonnistumaan.

Kannattaa ainakin keskustella meidän kanssamme, kun kyse on tuotannon tai logistiikan kehittämisestä.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää aiheesta.